Rautamies nostaa rautaa

HiQ Finland Oy:n urheiluhenkiset työntekijät järjestivät maanantaina sotilaspenkkikilpailun, johon pääsin tuppautumaan mukaan testaamaan omaa tasoani tässä jalossa lajissa. Sotilaspenkissä siis tehdään penkkipunnerrusta omalla painolla* pitäen jalkoja penkin päällä ilmassa. Tangon on alhaalla kosketettava rintaa ja ylhäällä noustava suorille käsille.
*) Sarjoja oli tarjolla classic (oma paino), fitness (2/3 omasta painosta) ja ladies (1/2 omasta painosta). 

Virallinen tulos.

Spoiler alert! Rautamies on nyt myös palkittu voimanostaja! Seuraavassa käyn lyhyesti läpi, miten tähän tilanteeseen on päädytty.

Harjoittelu

Kesän tauon jälkeen olen taas aloittanut kuntosaliharjoittelun käymällä Mäkelänrinteen uimahallin salilla kaksi kertaa viikossa. Toisella kerralla teen 5 x 5 sarjat isoilla painoilla hakien kehitystä maksimivoimaan. Toinen kerta taas on perusvoimaharjoitus, jossa teen pidempiä ja nopeampia, noin 10 toiston sarjoja hieman kevyemmillä painoilla.

Saliohjelmani perustuu oikeastaan neljän perusliikkeen, eli kyykyn, maastavedon, penkkipunnerruksen ja leuanvedon ympärille. Näiden ympärille lisään muita täsmäliikkeitä, kuten ylä- & alataljat, käsien ja jalkojen koukistajat ja ojentajat yms. Ja core-treeniä tietysti joka kerralla. Lämmittelyksi tulee tehtyä pyöräilyä sekä soutua, ja salin jälkeen loppuverra on yleensä noin 30 min uinti ja 30 min pyöräily kotiin.

Tämän kauden saliharjoittelu on ollut paljon entistä suunnitelmallisempaa ja tuloksia on alkanut mukavasti näkyä.

Valmistautuminen

Kisa järjestettiin maanantaina ja pääsin suorittamaan virallisen punnituksen vasta saman päivän aamuna. Punnituksen tulos pyöristettäisiin ylöspäin nostopainoksi 2,5 kg tarkkuudella. Käyn lähes aina uimahallilla puntarilla ja paino on kesän jälkeen vaihdellut 72-73 kg välillä. Nyt tahtotilana oli päästä punnituksessa alle 72,5 kg lukemaan, ettei nostopaino pyörähtäisi liian korkeaksi. Viikonloppuna valmistauduin tulevaan punnitukseen tuhoamalla ystäväpariskunnan kanssa kolme pulloa samppanjaa ja syömällä ison kasan blinejä, alku- ja jälkiruokien kera tietysti. Sunnuntaina kävin polkemassa cyclocross-kisan (tästä lisää myöhemmin!) ja illalla tilasimme vielä kotiin quattro formaggio - ja salamipizzat. Ei kuulosta kovin kevyeltä.

Maanantaina pakkasin aamupalan mukaan, jotta pääsisin vaa'alle tyhjin vatsoin. Tulos: 70,6 kg. Alhaisin paino miesmuistiin!

Johtopäätös: Samppanja, blinit ja pizza ovat mitä parhaita laihdutusruokia.

Suoritus

Kaverit yrittivät etukäteen uskotella, ettei tämä muka olisi mikään tärkeä kisa. Mutta olihan tämä silti minulle vuoden tärkein painonnostokilpailu! Ja kun lappu on rinnassa, niin armoa ei anneta.

Tällaisena kevyenä kynäniskana minulle napsahti painojärjestyksessä classic-sarjan ensimmäinen nostovuoro. Tangossa 72,5 kg ja tulos: 12 toistoa moitteettomasti. Hieman jännitti sen jälkeen muiden suorituksia seuratessa, mutta kun pahimpien kilpailijoiden toistot jäivät 11:een, pokkasin ylpeänä ykköspalkinnon.

Kangaskassi, jonka sisällä oli kauhee kasa palkintoja: protskuu protskuu protskuu

Classic-sarjan osallistujia oli muuten vain 6-7, mutta ei anneta sen latistaa tätä tarinaa.

Sen pituinen se. Menkää salille, se on kivaa ja siitä on hyötyä kestävyysurheilijallekin!


Terveisin,

nimim. Rantakuntoon 2016


Tsekkaa Rautamies-blogi myös Facebookissa. Tykkää niin olet ajan hermolla.

Congratulations! You are now registered...

Huomenta!

Nyt onkin taas jo korkea aika alkaa kirjoittamaan uutta tarinaa, joten tämän triathlonseikkailuni seuraavan osan teema tulee olemaan.....

pär pär (rumpujen pärinää)

Rautamies Lanzarotella!

Nyt kävi siis niin, että vähän liiankin pitkän ja huolellisen pohdiskelun jälkeen kaikkein kiinnostavammaksi kisavaihtoehdoksi kaikista vaihtoehdoista valikoitui Lanzaroten Ironman-kilpailu. Ja kun Köpiksen IM:sta ja Vantaan maratonista mielensä pahoittanut isovarpaan kynsikin vihdoin viikonloppuna irroittautui, tiesin, että kyllä nyt on aika taas painaa rekisteröitymisnappia ja lyödä lukkoon seuraava iso koitos. 

Paikallista kukkaloistoa. Luvassa on mustaa kiveä, tuulta ja nousua, nousua, nousua!

Yksi kauden 2016 päätavoitteista on täten jo kesän alussa, 21. päivä toukokuuta. Siihen on siis aikaa hieman vajaat 7 kk, joten treenit ovat jo täysillä käynnissä. Näistä ja muista asioista kirjoittanen taas jatkossa täällä blogissa / facebookissa, joten pysykäähän kuulolla!

Ystävällisin terveisin,

Jouko

Tsekatkaa rautamies myös Facebookissa. Tykkää niin tiedät.

Ironman Copenhagen 23.8.2015 - Juoksu

Kuten triathlon ja tämä koko kisaraporttikin, myös tämä juoksu-osa koostuu kolmesta osasta. Ne ovat eri vaiheet, joilla maratonia lähdin suorittamaan.

Alkuperäinen suunnitelma oli tämä:
1: Ota ensimmäiset 20 minuuttia kevyesti ja ala syömään
2: Juokse 2 tuntia tasaisella tavoitevauhdilla ja syö
3: Juokse maaliin niin kovaa kuin pystyt ja syö

Lopputulos oli tämä:
1: Juokse 13 km käsi housuissa vatsaa pidellen
2: Kävele/hölkkää 2 tuntia ja kokeile kaikkia vessoja
3: Juokse maaliin niin kovaa kuin pystyt ja syö

Juoksureitti koostui neljästä kierroksesta aivan Kööpenhaminan ytimessä. Katsojia oli luvassa reitin varrelle erittäin paljon, ja olin kuullut edellisvuosilta kertomuksia aivan uskomattomasta meiningistä ja kannustuksesta.

Juoksemaan lähtiessä erittäin positiivinen asia oli se, että juoksujalat olivat vielä aivan kunnossa. Negatiivinen sen sijaan se, että vatsan kipu vain paheni kun lähdin juoksemaan. Menin todella rauhassa ensimmäiselle huoltopisteelle, missä pidin seuraavan suunnitellun vessatauon. Valitettavasti tämäkään vessakäynti ei auttanut kipuun mitenkään. Jatkoin ensimmäiset parikymmentä minuuttia kevyesti noin 5:15 min/km vauhtia.

Parinkymmenen minuutin jälkeen takaa juoksi TuUL:n kilpailija, jonka kanssa vaihdoin muutamat sanat ja voivottelin vatsan tilannetta. Tällä kaverilla oli juuri suunnitelmaani sopiva noin 4:50-4:55 min/km vauhti, joten liityin seuraan juoksemaan. Mun juoksu tosin oli aika hirveän tuntuista ja pidin jatkuvasti toista kättä housun kuminauhan alla ja venytin sitä niin, etteivät housut painaisi vatsaa yhtään. Myös numerovyö piti nostaa rinnan ympärille, pois vatsan päältä. Sain pidettyä vauhtia yllä noin 10 km asti, kunnes jouduin vain toivottamaan tsempit ja hidastamaan kävelyyn.

Tästä alkoi parin tunnin kärsimys, jonka aikana kävin vessassa noin kymmenen kertaa, joista jokainen oli täysin väärä hälytys. Juostessa / kävellessä tuntui kuin hätä tulisi housuihin ihan hetkenä minä hyvänsä ja vessaan olisi päästävä välittömästi. Bajamajassa istuessa ei sitten tapahtunutkaan mitään, vaan istuskelin siellä vain tyhjän panttina. Erittäin turhauttavaa! Mutta kun vatsa tyyntyi ja kipu väheni heti alas istuessani.

Laahustamista. Välillä teki mieli poiketa taustalla näkyvään omaan hotelliin lepäämään.

Koska olo ei vatsatukosta lukuunottamatta tuntunut muuten pahalta, jatkoin juomista ja syömistä juostessani, kunnes...

15 kilometrin kohdalla, juuri rantabulevardilla laahustaessani, jouduin yhtäkkiä, ilman mitään ennakkoaavistustakaan pysähtymään ja oksentamaan koko vatsan tyhjäksi. Ja kyseessä ei todellakaan ollut mikään pieni ja ujo yökkäys, vaan tavaraa tuli ihan valtoimenaan kadulle ja kengille. Vielä tyhjääkin vatsaa kramppasi ja roikuin kadulla pää alaspäin kunnes kaikki oli ulkona. Ja yleisö huusi kadulla ja veneissä. Kukaan ei tosin kysynyt, että oonko kunnossa... Hetken kuluttua nousin taas pystyyn, heilutin yleisölle, ja jatkoin matkaa. Varmaan aika tervepäisen näköistä touhua tällainen.

Edes tämä tyhjennys ei muuttanut tilannetta mihinkään, vaan vatsakipua ja tätä vessa-juoksu-kävelyä jatkui vielä piiiitkät 13 km. Keskeyttäminenkin kävi kyllä mielessä jatkuvasti, mutta en pitänyt sitä vaihtoehtona. En ollut nimittäin mitenkään uupunut ja mieli sekä jalat olivat aivan kunnossa. Eteneminen kyllä sujui, kunhan piti huolen, ettei vatsa heilu liikaa ja kävi istumassa välillä. Oksentamisen jälkeen aloin juomaan pelkkää kokista, koska kylmä vesi/urheilujuoma tuntuivat nyt tosi inhottavilta.

28 kilometrin kohdalla sitten putket vihdoin aukesi ja sain tehtyä yhden (1) onnistuneen vessakäynnin. Ihanaa. Ja tämä ratkaisi kaikki ongelmat! Vatsaan ei enää sattunut, jalat olivat edelleen kunnossa ja pystyin juoksemaan niin lujaa kuin halusin. Aivan upea tunne! Viimeiset 14 kilometriä tulinkin kiihtyvällä vauhdilla maaliin asti. Viimeisen 14 km keskivauhdiksi tuli reipas 4:45 min/km, mikä herätti aika paljon huomiota yleisössä ja muissa kilpailijoissa kiitäessäni muista ohi aivan hurmiossa. Painelin vaan eteenpäin niin lujaa kuin jaloista lähti, että jäisi edes asiaankuuluva lopetus tälle päivälle.

Viimeisen 14 kilometrin ajan askel oli aika kevyt ja vauhdikas.

Maalisuoralle kaartaessani jaksoin tuulettaa ja saattoi siinä päivän ensimmäinen hymykin irrota. Ei tästä kuitenkaan tullut ihan sellainen tunnevyöry kuin olin odottanut, sillä päällimmäisenä mielessä oli pettymys. En ollut pyöräilyn loppumisen jälkeen vilkaissutkaan aikaa, sillä en halunnut nähdä haaveiltujen tavoiteaikojen valuvan tavoittamattomiin. Siksi taululle pysähtyneet lukemat 10:49:51 olivat todellinen yllätys. Rehellisesti sanoen arvioin viettäneeni matkalla noin tunnin pidempään. Vaikka tavoite oli päästä lähelle 10 h lukemia tai jopa sen alle, tätä asiaa pohtiessa ja raporttia kirjoittaessa olen ymmärtänyt, että kyllähän tämäkin tulos oli erittäin hyvä. Näin ensikertalaisen kokemuksella en oikein ymmärtänyt, mitä kehossa tapahtui ja miten asiaa olisi voinut korjata. Enpä tosin ymmärrä täysin vieläkään, mutta nyt ainakin tiedän millaisia tuntemuksia tällaisessa suorituksessa voi kohdata.

Palautuminen heti käyntiin. Kesän paras olut!

Tässä tulokset.

Tässä dataa Movescountissa.

Käteen jäi mitali maaliinpääsyn merkiksi eli nyt voin myös pitää hankkimiani Ironman-tuotteita julkisesti häpeilemättä. Kaiken kaikkiaan Kööpenhaminan Ironman oli aivan huikea tapahtuma, jopa paljon parempi kuin mitä odotin. Voin varauksetta suositella sitä kaikille, jotka täydellä matkan kisan suorittamista suunnittelevat. Ilmoittautukaa! Alle sata paikkaa enää jäljellä!

Tällä suorituksella en pystynyt puristamaan itsestäni läheskään kaikkea irti, joten myös palautuminen on ollut nopeaa. Jalkoihin tuli pari rakkoa, jotka haittasivat kävelyä hieman seuraavana päivänä. Muuten mitään vaivoja ei kisasta jäänyt. Töissä portaita kiivetessäni tosin huomaan hengästyväni nopeammin, joten kyllä se rasitus siellä taustalla kuitenkin lymyää. Lepo on siis silti tarpeen. Märkäpuku taas kerran hieroi aurinkorasvaa hartioista pois, joten hartiat olivat auringon paahteessa vietetyn päivän jälkeen hieman punaiset. Onneksi kuitenkin vain ihan vähän. Auringossa palaminen ei ole cool.

Kisasta jäi myös niin paljon hampaankoloon, että tekisi mieli päästä uuteen yritykseen niin pian kuin mahdollista. Nyt kuitenkin on ansaitun levon aika, ja seuraava treenijakso alkaa sitten syssymmällä. Päätökset ensi vuoden kisoista ovat vielä tekemättä, mutta ensi vuonna teen täysimatkan ehkä jo alkukesällä. Joroinen varmaan tulee käytyä myös. Myös tavoitteet ensi kauden kisoihin ovat vielä asettamatta, mutta entistä kovempaa on tietysti mentävä!

Finisher-paita on aika siisti, sitä tulee varmasti käytettyä. Mitalin takana muuten lukee "THIS IS NOT A TEA PARTY".

Tämän Rautamies-blogin kirjoittelu on kyllä ollut oikein mukavaa, ja on ollut kiva huomata, että porukka on jopa kysellyt, koska lisää luettavaa tulee. Myös tätä kautta saamani kannustus on ollut mahtavaa, kiitos siitä kaikille! Jatkan tänne kirjoittelua & Facebook-sivun päivittelyä jatkossakin, joten seuratkaa, jos edelleen kiinnostaa.

Ironman Copenhagen 23.8.2015 - Pyöräily

Pyöräreitti lähti Köpiksestä pohjoiseen rannikkoa pitkin, minkä jälkeen tehtiin kaksi kierrosta sisämaan kautta kiertäen ennen paluuta kaupunkiin. Rannikon tie oli aivan flätti, mutta sisämaan reitti olikin hieman mutkaisempi ja mäkisempi kuin odotin.

Pyöräilyssä suunnitelmana oli ottaa ensimmäiset parikymmentä minuuttia hyvin rauhallisesti ja sen jälkeen ajaa aerobisen kynnyksen tuntumassa, noin 140 bpm sykkeillä. Tällä taktiikalla toivoin pääseväni noin 35-36 km/h keskinopeuksiin pyöräilyssä.

No, heti pyöräilyn alussa huomasin sykemittarin näyttävän aivan mitä sattuu. Sykevyö oli sekoillut ennenkin, mutta luulin sen silloin johtuvan tyhjästä paristosta. Nyt paristo oli vaihdettu ja edellisen päivän testilenkillä sykkeet näkyivät ihan oikein sekä ranteessa että pyörän mittarissa. Nyt lukemat näytti viivaa tai ne olivat jotain 50-70 bpm välillä. Mutta no hätä, kyllä ilman sykemittariakin pyöräily sujuu, mutta tehojen pitäminen riittävän maltillisella tasolla saattaisi olla aika vaikeaa. Sykevyö alkoi kuitenkin toimimaan noin 25 km kohdalla kun irroitin vyön lähettimen hetkeksi.

Pyörä kisakunnossa. Taustalla siintää Juutinrauman silta. Tuli hankittua pyörään uusi xlabin geelilaukku, jotta sain kaikki tarvittavat geelit ahdettua mukaan.

Pyöräilyyn lähtiessä huomasin lisäksi, että vatsassa on aika paljon ylimääräistä, kun jatkuvasti tuli röyhtäyksiä ja pieniä yökkäyksiä merivettä suuhun. Vatsaan sattui myös aika pahasti, mutta sen kanssa pystyi sinnittelemään. Ajattelin, että se kyllä helpottaa heti, kunhan pysähdyn käymään vessassa huoltopisteellä. Vessatauko tosin viivästyi sen vuoksi, että kolmella ensimmäisellä huoltopisteellä ihan vaan yksinkertaisesti unohdin pysähtyä. Vessat olivat huoltopisteillä aina ensimmäisinä ja niiden vilahtaessa ohi en viitsinyt enää kääntyä takaisin, vaan päätin sinnitellä aina seuraavalle huoltopisteelle. 

Noin 85 km kohdalla kylän läpi ajettaessa oli vielä muutama sata metriä mukulakivitietä, mikä ravisti vatsaa niin, että olisi tehnyt mieli kävellä mielummin. Seuraavalla huoltopisteellä (95 km) en todellakaan enää unohtanut vessoja, vaan pysähdyin hotelli helpotukseen.

Vaikka vessatauko helpottikin hädän tunnetta, vatsakipu vaan jatkui. Seuraavan kierroksen toivoin hieman, että rengas puhkeaisi ja saisin hyvällä syyllä pitää edes pienen tauon... Mutta enempää taukoja en pitänyt, vaan halusin vain päästä nopeasti vaihtoon ja pois pyörän päältä. Uskoin vatsakivun loppuvan, kun pääsen juoksemaan.

Sinänsä geelien, veden, urheilujuoman ja suolan ottaminen ei tuntunut mitenkään pahalta, vaan tankkasin energiaa koko ajan suunnitellulla tavalla. Ainakin melkein. Joku geeli ja suola-annos taisi jäädä ottamatta hajamielisyyden vuoksi. Nyt ymmärrän, että toistuvan tankkausmuistutuksen asettaminen kelloon olisi hyvä idea. Lisäksi huomasin, että yksinkertaisenkin tankkaussuunnitelman noudattaminen voi olla henkisesti yllättävän hankalaa, kun suorituksen aikana mielikuvitus laukkaa ja muutokset alkavat tuntumaan järkeviltä.

Pyöräreitin kylissä kannustus oli upeaa ja etenkin mukulakivien aiheuttamaa kärsimystä oli seuraamassa iso liuta ihmisiä. Lisäksi Geels Bakke oli reitillä ollut vähän pidempi mäki (yksi Tanskan suurimmista kuulemma, ei silti kovin iso), joka oli merkitty katsojille pyöräilyn hotspotiksi. Ja porukkaa olikin paikalla tosi paljon. Ajoradalla olevan ihmismassan keskelle muodostui kapea käytävä, minkä läpi ajettiin ihmisten kannustaessa huutaen, soitellen torvia tai musiikkia, juosten ja heilutellessa isoja lippuja pyöräilijöiden edessä. Tässä teki niin mieli nousta putkelle ja tykittää mäki ylös kuin jollain ympäriajon vuorietapilla konsanaan, mutta maltoin mieleni ja kapusin mäen molemmilla kerroilla rauhallisesti ilman reisien hapottamista.

Lopulta vaihtoon kurvatessa aikaa oli kulunut 5 tuntia 17 minuuttia. Keskinopeus jäi siis noin 34 km/h. Sykkeetkin jäivät turhan matalalle, ja siltä ajalta kun mittari toimi, keskisyke oli vain 136. Yli varttitunnin hitaampi pyöräily kuin toivoin, ja toiveet 10 tunnin alituksesta kokivat kolauksen. Mutta ei hätää, millä tahansa onnistuneella juoksulla tekisin vielä tosi hyvän ajan! 

Jos jaksat, lue seuraavaksi Osa 3 - Juoksu. Se on paras osa, lupaan.

Ironman Copenhagen 23.8.2015 - Uinti

No kaikki alkoi siitä, kun ensi kertaa yöllä heräsin tunti ennen kellon soittoa. Sitä ennen olin tosin herännyt jo pari kertaa aikaisemminkin. 

Kello oli kolme ja sydän jo hakkasi. Takana oli 5-6 tuntia suht hyvää unta, eli olin saanut levättyä ihan mukavasti. Vaikka keho oli jo herännyt ja alkoi käymään kovilla kierroksilla jännityksen vuoksi, yritin torkkua vielä kellon soittoon asti. Ihan sinne asti en malttanut, vaan nousin ylös laittamaan itseäni valmiiksi.

Paljon ei tarvittu; aamutoimet, aurinkorasvaa pari kerrosta, kisa-asun pukeminen ja vettä pulloihin. Aamupalaksi tonnikalasämpylä, banaani ja appelsiinimehu. Sen jälkeen siirtelin tavaroita paikasta toiseen ja luin tarkistuslistoja toistuvasti, kunnes olin viideltä valmis lähtemään taksilla lähtöpaikalle.

Taksikuskini kertoi juosseensa 182 maratonia ja kilpailleensa kansainvälisellä tasolla. Oli sponsorit ja kaikki, mikä oli kuulemma harvinaista 1970-luvulla. Hän juoksi treenatessaan 20 km joka päivä ja vikonloppupäivisin maratonit. Juokseminen loppui 1977. Jalat on paskana ja nykyään hän tulee joka päivä Ruotsista Kööpenhaminaan ajamaan taksia. Oli iloinen kaveri ja tsemppasi mua kovasti kisaan.

Uintipaikka ennen auringonnousua. 

Uintipaikkana oli Amager Strandparkin suojainen laguuni, missä uintireitti teki yhden kierroksen kolmen sillan alta. Kävellessäni sillalla kohti vaihtopaikkaa huomasin, että poijuja onkin vedessä enemmän kuin kilpailuohjeessa oli kerrottu. Nyt vedessä kellui keltaisia ja punaisia poijuja, eikä niiden sijainnit täsmänneet ohjeeseen. Osasin kuitenkin päätellä, että punaiset poijut pitää jäädä vasemmalle, keltaiset oikealle.

Pyörä oli pitänyt tuoda vaihtoalueelle jo edellisenä päivänä. Vaihtoalueella pistin nyt pyörän kuntoon täyttämällä renkaat ja laittamalla täydet pullot telineisiin. Sen jälkeen yritin vain rentoutua ja nauttia tunnelmasta. Haastattelin muita suomalaisia ja kuuntelin juontajien höpötyksiä. Kova puhuri kävi idästä ja suomipoikaa kylmäsi, joten piti laittaa kaikki vaatteet päälle ja jumppailla vähän.

Viimeisiä virityksiä pyöriin. Aurinkokin on jo noussut mollottamaan.

Ennen lähtöä hiukan harmitti se, etten ollut saanut aamukahvia, eikä ruoansulatus sitten oikein lähtenyt käyntiin aamulla. Eli edellispäivän pastapäivällinen ei löytänyt tietään ulos, vaikka kävin bajamajassa pariin kertaan starttia odotellessa. No, vessassa pitäisi käydä matkan aikana joka tapauksessa, joten nyt siitä seuraavasta käynnistä tulisi vain hieman pidempi.

Siellä ollaan jossain itku silmässä jännittämässä.

Mun ikäryhmän (30-34) lähtö oli klo 0710, edellä vain pro-kilpailijat ja kymmenen tunnin alittajat. Omaa lähtöä odotellessa tunteet nousivat pintaan ja melkein silmät kostuivat, niin vapauttava tunnelma oli edellisten lähtöjen juostessa veteen. Nyt se on menoa ihan oikeasti.

Oma uinti lähti hienosti liikkeelle ja sopivaan rytmiin pääsi heti. Vedessä ei ollut juurikaan ruuhkaa, vaikka pientä kontaktia tulikin. Vesi oli kirkasta ja pohjan näkyessä vauhti tuntui aivan hurjalta. Eka silta 500 m, toinen 1100 m, sitten pian jo käännyttiin takasuoralle. Helppoa menoa! Pian kolmannen sillanalituksen jälkeen vesi sameni ja huomasin, että mun vieressä joku nousi ylös ja alkoi kävellä. WTF, Jesús huijaa! Pian omatkin kädet ottivat pohjaan ja pysähdyin ihmettelemään missäs hitossa nyt oikein ollaan. Koko ryhmä oli lähtenyt uimaan liikaa kohti keltaista poijua ja ajautunut matalikkoon. Pikainen korjausliike syvempään veteen ja matka jatkui kohti seuraavaa siltaa.

Takasuoralla. Sielläkin joku vapahtajakompleksista kärsivä kilpailija kävelee keskellä ryhmää.

Nyt tuuli pääsi puhaltamaan pientä aallokkoa, joka alkoi hieman häiritä uintia. Hengityspuolen vaihtaminen ei tuntunut hyvältä, joten jatkoin hengittämistä aaltojen puolelta. Vettä tuli hörpittyä aika paljon, ja vatsaan alkoi röyhtäilyistä huolimatta kertyä ilmaa. Uskon, että tämä onkin perimmäinen syy loppukisan ongelmiin.

Pian 2700 m takana.

Kolmannen sillan jälkeen kierrettiin vielä poijut laguunin pohjukassa, minkä jälkeen uitiin vajaa 1000 m maaliin. Laguunin pohjukassa vesi haisi pahalle ja ajattelin, että toivottavasti mikään huvivene ei ole tyhjentänyt septitankkiaan siihen veteen. Kisaan jälkeen järjestäjältä tuli tieto, että joku risteilijä oli juuri näin Kööpenhaminan edustalla tehnyt, ja sen vuoksi uintipaikalla oli kisapäivänä mitattu aavistuksen normaalia korkeampia e.coli-bakteeripitoisuuksia...

Uinnin aika oli 1:15:42, eli vauhtina keskimäärin 1:59 / 100 m. Täsmälleen kuten toivoinkin. Ja odotukset loppukisalle olivat korkealla; tätä menoa jopa alle 10 h voidaan hyvinkin päästä!

Lue seuraavaksi Osa 2: Pyöräily, niin tiedät enemmän.

Ironman Copenhagen 23.8.2015

Nyt se on taputeltu.

Rautamiehestä tuli Ironman.

Kauden päätapahtuma ja vuoden kestäneen valmistautumisen päämäärä jätti totisesti jälkensä ja kisan jälkeiset fiilikset ovat lievästi sanoen ristiriitaiset. Olen onnellinen maaliin pääsystä, hyvästä ajasta ja kaikesta saamastani kannustuksesta, mutta toisaalta itkettää, nolottaa ja suututtaa, koska odotin parempaa. Tiesin (luulin) pystyväni parempaan tulokseen ja se olisi ollut upea tapa päättää tämä kausi. Olen pähkäillyt jo monet syyt ja tekosyyt sille, miksi suoritus ei mennyt niin kuin suunnittelin. Olenkin jo monesti mietteissäni keksinyt mikä tai kuka oli syypää. Mutta eipä sellainen spekulointi taida mitään auttaa, joten ei tälle auta kuin antautua ja tunnustaa, että tulos on tulos on tulos. Ja vain juostut tulokset lasketaan, oli omat kuvitelmat omista kyvyistä millaiset tahansa. Kausi on ohi ja taso on tämä.

Kisa on ohi. Huippusuoritus jäi vielä odottamaan ensi kautta.

Ajatella, että oikeat urheilijat joutuvat kokemaan epäonnistuneiden suoritusten aiheuttamia pettymyksiä kaudesta toiseen, varmasti vielä sata kertaa suurempina kuin minä ikinä. Raskasta olisi ammattiurheilijan elämä. Itselleni tämä on kuitenkin vain harrastus ja motivaatiosta huolehtii kilpailuhenkisyys ja narsistinen näyttämisen halu. Elanto ei tästä ole kiinni ja mulle töitä on vielä huomennakin, saavutetuista urheilutuloksista riippumatta.

Mutta nyt asiaan, tässä raportti tämän kauden huipennuksesta lievästi höystetyn ja dramatisoidun trilogian muodossa, olkaa hyvät:

Osa 1: Uinti
Osa 2: Pyöräily
Osa 3: Juoksu

Disclaimer: Jos raporttini ovat mielestäsi liian pitkiä, olet nyt väärässä paikassa. Tai jos et halua sanaakaan lukea siitä, miten minun ruoansulatus toimi tai siis ei toiminut, lukeminen ei välttämättä ole ihana kokemus. Mutta jos mielestäsi valitan turhasta ja teen kärpäsestä härkäsen, olet luultavasti oikeassa. Ehkä itsekin tajuan sen, kunhan kirjoitan tämän tarinan loppuun asti.

Kunnon huiputus

Joroisten kisan jälkeen oli tarkoitus lepäillä vajaa viikko ja sen jälkeen päästä taas aloittelemaan tätä viimeistä, kuntohuippua viimeistelevää treenijaksoa. Kisan jälkeisenä keskiviikkona kävinkin jo uimassa pari kilometriä ja juoksemassa lyhyesti. Juostessa tunsin kuitenkin selvästi palautumisen olevan vielä aivan kesken, joten päätin jatkaa lepoa vielä viikonlopulle asti.

Seuraavalla viikolla oli tarkoitus myös päästä tekemään pitkiä uinteja, sillä tähän asti mun pisimmät uinnit ovat olleet vain vähän yli kahden kilometrin mittaisia. Torstaina tulikin uitua Kaitalammella kahden kierroksen, eli noin 4100 metrin lenkki. Uinti lähti rennosti kahden minuutin vauhdilla ja vauhti pysyikin tasaisena koko uinnin ajan. Näin pitkä uinti sujui yllättävän helposti, mutta mikäs siinä oli upeissa maisemissa ja hyvässä seurassa läpsytellessä. Ainoa, mikä alkoi vaivaamaan oli toisella kierroksella ollut kova jano.

Pitkiä uinteja on tullut tehtyä myös meressä Seurasaarta kiertäen. Seurasaaren kierros on noin 3300-3500 metriä pitkä erittäin hieno lenkki, joka tarjoaa mukavan monipuoliset olosuhteet uinnille. Toisella puolella saarta on tarjolla helppoa uintia tyynessä vedessä, toisella puolella aallot keinuttaa kovemmin, ja saaren eteläkärkeä kiertäessä aallokko voi olla kovaakin. Ensimmäisellä kerralla kiersin saaren myötäpäivään, eli aluksi uitiin helppo tyyni osuus, sen jälkeen kova vasta-aallokko otti kunnolla luulot pois ja loppu tultiin tosi väsyneenä sivu-/myötäaallokossa. Rankkaa oli, mutta tosi siistiä! Seuraavalla kerralla kiersin saaren vastapäivään, mikä oli kyllä helpompi suunta tuulen puhaltaessa lounaasta. Toivottavasti täällä tulee uitua jatkossa enemmänkin. Suosittelen kokeilemaan!

Seurasaaren kierros. Paljon lähempänäkin rantaa voisi uida, mutta jotenkin ajauduin aina kauas rannasta.

Pyörätreenien ohjelma on ollut aika yksinkertainen: pitkiä intervalleja FTP-tason alapuolella aerobisen kapasiteetin kasvattamiseksi. Nämä treenit ovat tosin välillä käyneet vähän liiankin rankoiksi ja silloin olen käynyt välissä juoksemassa ja palannut sitten takaisin pyörän päälle. Muutenkin pyöräilyn yhteyteen olen liittänyt aina juoksua, jotta keho tottuu pyörä-juoksu-vaihtoon. Tästä on ollut erittäin paljon hyötyä, ja nykyään raskaankaan pyöräilyn rasitukset ei juuri juoksutekniikkaa häiritse. Jes!

Viime sunnuntaina tein taas pitkän yhdistelmätreenin, jossa testailin kisavauhteja ja energian tankkausta. Aluksi kävin uimassa kolmisen kilometriä Kaitalammella, minkä jälkeen ajoin auton tukikohdaksi Lahnuksen Shellin pihaan ja lähdin siitä pyörällä kiertämään noin 35 km lenkkiä. Tein neljä tunnin lenkkiä, joten pääsin kätevästi tunnin välein vaihtamaan pullot täysiin huoltopaikalla. Treenin aikana tuli myös ajettua näiden seutujen parhaimmat nousut, eli joka kierroksella Velskolan mäet ja viimeisellä vähän lyhyemmällä kierroksella Rinnekodinkin nousu. Yhteensä pyöräilyä tuli reilut 140 km. Lopuksi juoksin vielä noin 11 km kotoa takaisin Lahnukseen hakemaan auton pois. Erittäin onnistunut treeni. Nyt vaan on alkanut ihmetyttämään, että mihin ihmeeseen mä saan kaikki ne pyöräilyn aikana tarvittavat geelit laitettua kisassa?!

Olin muuten saanut lahjakortin Helsingin Urheilulääkäriaseman kuntotestiin, jossa mitattiin kehon laktaattivasteet verestä ja hengityskaasuista polkupyöräergometrilla poljetussa rasitustestissä. En ollut päässyt testiin aikaisemmin kesällä, joten testi jäi tähän treenijakson keskelle. Mutta ajattelin sen olevan tässä vaiheessa kuitenkin hyvä benchmark nykyisestä suorituskyvystä ja antavan tarpeellista tietoa tulevaan kisaan ja varsinkin seuraavaan harjoituskauteen.

Testiselfie. Pian saadaan arvoja ja numeroita ja graafeja ja ja muuta kivaa dataa.

Testituloksissa näkyy analyysin mukaan (yllätys, yllätys) kehon ylikuormitusta ja maksimaalinen suorituskyky jäi testissä "aavistuksen odotettua tasoa matalammalle". Uupuminen tuli testissä yllättävän nopeasti ja maksimisykkeetkin jäi kuusi pykälää omalla trainerilla saavutetuista lukemista. Tulokset oli kuitenkin ihan hyvät ja ainakin pyörän pitäisi liikahtaa kivasti näidenkin lukujen perusteella. Olin myös arvioinut omien aerobisen ja anaerobisen kynnysten sykkeet parin pykälän tarkuudella kohdalleen.

Analyysin mukaan harjoitusta on tullut hyvässä suhteessa jokaiselle sykealueelle, eikä suuria muutoksia harjoitteluun ole tarpeen tehdä. Tämä oli mukava kuulla, sillä harjoitteluni on ollut lähinnä fiilispohjaista ja maallikon asiantuntemuksella olen poiminut muiden harjoitusohjelmista minulle sopivilta tuntuvia harjoituksia... Ja kehittymispotentiaaliakin on kuulemma vielä paljon, mikä oli myös kiva kuulla tulevia kausia ajatellen! Nyt pitäisi vaan miettiä saanko jatkossa itse tuota potentiaalia esiin vai pitäisikö tässä oikeasti harkita jotain harjoitusohjelmaa tai valmentajaa.

Viikoilla 31 ja 32 harjoittelua kertyi nettona 8 + 14,5 h. Aikaisemmin olin ajatellut tekeväni tähän vielä kolmannenkin kovan viikon, mutta päädyin nyt jättämään kisaa ennen kahden viikon keventelyjakson, jotta keho ehtii varmasti palautua rasituksestaan. Eli nyt on oikeastaan kaikki työt tehty ja ohjelmassa on enää kevyempää treeniä ja kisan jännittämistä. Pian mennään!

Ja vaikka se ensimmäinenkin täyden matkan kisa on vielä suorittamatta, niin johan tässä on mietitty ensi kautta! Lisää pitkiä IM-kisoja ja kovempia tavoitteita? Ehkäpä vielä joku vaativampi paikka, kuten Nizza tai Lanzarote? Mutta viisainta lienee nyt odottaa vielä nämä pari viikkoa, niin koen miltä se täyden matkan triathlon oikeasti tuntuu.

Voihan olla, että vihaan koko touhua. ;)


BTW, tsekkaa Rautamies 2015 myös Facebookissa!

Et tu Brutus peesiin

Tämä on se negatiivinen osa raporttiani Joroisten puolimatkan triathlonista. Tästä on moni muukin jo blogeissaan tai muissa keskusteluissa puhunut, mutta avaudunpas minäkin muutaman sanan asiasta nimeltä peesailu.

Suomen triathlonliiton peesikieltosäännöt. Lue ja sisäistä.

Pyöräily on ollut minulle vahvin laji triathlonissa ja pyöräilykunnon eteen on monen muun harrastajan tavoin tullut vietettyä tuntia tunnin perään trainerilla. Triathlonissa pyöräosuus on mulle ollut aina lähtökohta muulle suoritukselle. En juurikaan säästele pyöräosuudella ja joskus on tullut pyöräiltyä juoksujalatkin ihan loppuun. Pyöräily on kisassa kestoltaan pisin osuus ja hyvällä suorituksella on iso merkitys lopputuloksen kannalta. Mutta valitettavasti kisoissa, joissa on määritelty peesikielto, pyöräily on myös se osa suoritusta, jossa on tosi helppo huijata. Ja sekös syö miestä, kun vahvimmassa lajissa tullaan epärehellisin keinoin rinnalle.

Lauantain kisassa kiehuin kyllä aivan totaalisesti kun näin niin röyhkeää peesaamista. Ja vaikka itse olenkin näillä tuloksillani vielä ihan tavallinen tallaaja enkä taistele sijoituksista, niin jälkipeleissä kuuluneet vihjailut siitä, että jopa SM-mitaleita olisi saavutettu vääryydellä, ovat minusta todella huolestuttavia!

Oma pyöräilyosuuteni lähti yhtään reisiä säälimättä likkeelle, sillä pyöräilyn ja juoksun tasoon verrattuna heikon uinnin vuoksi edessäni on aina paljon ohitettavia pyöräilijöitä. Ensimmäisen puolikkaan aikana selkiä oli otettu kiinni iso liuta. Tässä vaiheessa en paljon nähnyt sääntörikkomuksia tai ainakaan kiinnittänyt niihin huomiota, koska olin keskittynyt vaan suhahtamaan ohi näistä porukoista. Samaan suuntaan oli menossa myös muutamia samaa tai kovempaa vauhtia eteneviä pyöräilijöitä, joiden kanssa sijoitukset välillä vaihtuivat ohitellessamme myös toisiamme. Reilut välimatkat säilyivät mielestäni hyvin. Välillä joku ohitti minut ja loittoni, välillä taas joku hidasti ja oli tehtävä ohitus oman vauhdin säilyttämiseksi. Välillä jotkut jopa katosivat horisonttiin.

Puolivälin jälkeen jalat olivat vielä hyvät ja ajelin tasaista vauhtia yksinäni, avoin tie edessäni. Noin 60 kilometrin kohdalla kuulin levykiekon hurinan kun joku ajoi rinnalle ja ohi eteeni. Aloin jättäytymään kauemmas ja seuraava rinnalla oleva kuski täyttikin heti muodostuneen välin. Tämä toistui ja toistui ja toistui. Vilkaisin sivulle ja huomasin ohituskaistalla olevan noin kymmenen henkilön jonon, joista kaikki ajoivat toistensa takarenkaissa kiinni. Tässä vaiheessa päässä alkoi keittää ja huusin, että mikä *tun peesijuna toi oikein on. Vastauksena tuli vaan, että kyseessä on ohitus. Mutta ei kukaan ohitellut toisiaan, vaan jättäytyessäni taaksepäin jokainen otti vuorollaan paikan eteeni, jääden edellä ajavan peesiin. Kyllä ohituksenkin aikana tulee säilyttää välimatka edelliseen ohittajaan ja ei ryhmän keskelle saa siirtyä! Ryhmästä painellaan ohi kunnes edessä on yli 10 m vapaata baanaa! Huusin vielä, että menkää reilusti ohi älkääkä jääkö siihen peesailemaan, mutta kuuroille korville kaikui. Tämän peesiporukan loppupää olikin sitten joku parijonoa muistuttavaa rypäs, kun porukka yritti roikkua mukana kovemmassa menossa. Siinä vaiheessa kun joku ajoi vaan jatkuvasti kyljessäni ohittamatta, ajattelin, että tällaisessa porukassa ei rangaistuksetta selviä kukaan, jos tuomarit saapuvat prätkällä paikalle. Kun olin jättäytynyt porukan taakse, tempaisin kiukkuisena porukasta ohi. Huomasin, etteivät välit olleet pätkääkään kasvaneet, joten avasin vielä sanaisen arkkuni ja vuodatin heille pari valittua sanaa kirosanojen säestyksellä. Porukassa oli valitettavasti myös minulle triathlon-piireistä tuttuja naamoja. Terveisiä kaikille, minä olin se numero 417.

Sykkeet peesijunan ilmestyssä paikalle. Ensin piti rullailla ja jättäytyä kaikkien taakse, sitten kiehahti...

Nopeuden noustessa porukan edestä tarttuikin matkaan muutamia pyöriä. Näiden henkilöiden kanssa saimme ajettua ihan sääntöjen mukaista ja suht siistiä ajoa, vaikka vieläkin mukana oli joku kuski, joka häpeilemättä ajoi kärkikuskin takarenkaassa kiinni ja siirtyi aina peesistä toiseen jos kärkipaikka vaihtui. Jossain vaiheessa huusin myös aivan takanani roikkuvalle ajajalle, että painu ** siitä peesaamasta! Viimeisen kääntöpaikan jälkeen ilmeisesti hidastin hieman geeliä ottaessani ja taas ohi menee kymmenien ajajien ryhmä, joka oli pallona kuin maantiekisojen peloton. Tälle ei voinut enää kuin nauraa, tällaista peesaamista en ole nähnyt sitten vuoden 2014 Joroisten kisojen. En lähtenyt tätä ryhmää enää haastamaan, vaan ajelin viimeiset kilometrit porukan takana (peesivälin päässä) vaihtopaikalle asti. Näytti olevan mukavan leppoisaa menoa pelotonissa, viimeiset jutustelivat ja rullailivat melkein vapaalla.

Kisat on isot ja pyöräilijöitä on reitillä paljon, joten on helppo ymmärtää, että joissain tilanteissa pyöräillessä peesiväli edellä ajavaan jää liian pieneksi. Tällaisia vahinkoja sattuu varmaan kaikille kisoissa ja olisin varmaan itsekin joistain tilanteista rangaistuksen ansainnut. Mutta näissä Joroisten kisoissa näkynyt järjestelmällinen huijaaminen on kyllä surkeaa katsottavaa. Lauantaina näin ohitustilanteessa selkeitä rikkeitä, mutta vieressä ajanut (!) tuomari hoiti ongelman tuijottamalla kilpailijoita niin kauan, että välit piteni ja ongelma "ratkesi". Tämän jälkeen moottoripyörä kaasutti pois. Veikkaan, ettei se tuomarin tuijotus ollut ihan riittävän pelottava peesaamisen kitkemiseksi. Kyllähän pienistäkin peesirikkeistä, vaikka olisivatkin vahinkoja, kuuluisi saada rangaistus. Kuinkahan paljon ja pitkään pitää peesisääntöjä rikkoa, jotta joku oikea rangaistus, edes stop-and-go, napsahtaisi? Niin hienoja kuin nämä Joroisten kisat muutoin ovatkin, niin tämä peesiongelman kuriinpano ontuu kyllä pahasti.

Jälkipeleissä olen huomannut joidenkin perustelevan peesaamistaan sillä, että edellä ajava nyt vaan sattui ajamaan juuri samaa vauhtia 20 cm päässä. Taakse ei voinut jättäytyä, koska silloin ajo olisi ollut liian hidasta peesipaikalla olevaan "omaan rytmiin", eikä ohikaan voinut mennä, koska silloin meno olisi liian kovaa. Peesipaikka oli siis oikeutettu! Jos kilpailija ei tässä tilanteessa tunnista omaa virhettään, ovat toiveet reilun kilpailun saamiseksi aika vähäiset. Kun joku on edessäsi, on tasan yksi sääntöjen mukainen vaihtoehto: jättäytyä 10 m päähän. Sitä lähemmäksi ei saa jäädä, eikä siitä saa lähteä ohitukseen, joten on laitettava reilusti ketjua löysälle. Jos sitten meno ei mielytä, on syytä laittaa reittä peliin ja ohittaa koko ryhmä tai jättäytyä vieläkin taaemmaksi, pois muusta ryhmästä. 

Keinoiksi peesiongelman pienentämiseksi onkin ehdotettu myös lähtöjen jakamista eri päiville tai lähtöryhmien välien tuplaamista. Kaikissa ikäryhmien lähtöryhmissä kuitenkin on varmasti henkilöitä, joille takaa ohi tulevat nopeammat veturit tarjoavat keinon tavoitella ennätystä/maaliinpääsyä säännöistä välittämättä. Uskoisinkin sääntöjen opetuksen ja tuomaritoiminnan olevan tärkeimmät tekijät ongelman ratkaisemiseksi. Tarvitaan tuomarilinja, joka puuttuu rikkeisiin viivyttelemättä sekä tiukat tuomarit, joilla on kanttia noudattaa tätä linjaa. Ja peesisääntöjen kertaus kisainfossa ei ainakaan olisi pahitteeksi, koska kuinkahan moni yli tuhannesta osallistujasta on lukenut ja ymmärtänyt ne oikeat peesisäännöt?

Mutta eipä sillä, eivät nämä peesarit mun tuloksiin vaikuttaneet. Vähän jopa harmittaa ja hävettää, että tuli reagoitua niin voimakkaasti ja ehkä hieman epäurhelijamaisesti näissä tilanteissa. Tämä asia ja sen miettiminen on ollut kyllä pieni kasvun paikka itsellekin. Pitäisi kai keskittyä vaan siihen omaan suoritukseen ja antaa muiden huolehtia itsestään ja tuomareiden hoitaa tuomarointi. Mutta tällaista mielensäpahoittajaa tämä harmittaa silti.

Ettei tää olisi aivan pelkkää negailua, niin kiitos Finntriathlonin henkilökunnalle ja kaikille vapaaehtoisille hienon tapahtuman tekemisestä ja onnea kaikille rehellisin keinoin suorituksensa tehneille! Ja onnea peesaajillekin "ennätyksien" tekemisestä. Ensi vuonna nähdään! Ja ensi vuonna oon toivottavasti siinä kunnossa, etteivät peesijunat aja mua kiinni.

Finntriathlon Joroinen 18.7.2015

English summary: All went to the button!

Eli meni lähes täydellisesti koko suoritus. Tässäpä kertomusta siitä kauniista lauantaipäivästä, kun kaikki asiat menivät nappiin. Tästä raportista on vieläpä jätetty pois kaikki negatiivinen vuodatus triathlonin ärsyttävimmästä ilmiöstä, peesauksesta. Kirjoittelen siitä ehkä vielä toisen tekstin myöhemmin jos saan puettua ajatukseni sanoiksi.

Valmistautuminen

Edellisviikon tehotreenien jälkeen oli tarkoitus ottaa tämä viikko kevennellen ja tehdä kevyempiä harjoituksia joka lajissa. Taisin kevennellä vähän liikaakin, sillä ei tullut tehtyä kuin pari lyhyttä treeniä. Keskiviikkona kävin Kuusijärvellä uimassa kierroksen ja tekemässä lyhyitä kovavauhtisia vetoja, yhteensä noin 1000 m. Tähän päälle juoksin kierroksen Vantaa triathlonin perusmatkan reittiä, noin 5 km. Torstai-iltana treeni-into latistui sateen vuoksi, mutta pakotin itseni vielä illalla Kaitalammelle uimaan toisen poijun ympäri, eli reilun kilometrin. Pyörää ei tullut siis poljettua, paitsi kauppaan kerran. Silloinkin pyörän korissa oli lähinnä grillimakkaraa ja olutta... Energiavarastojen täydentämiseksi keskiviikosta lähtien ruokavalioon tuli lisättyä reilusti hiilareita, eli maltodekstriinia ja pastaa.

Ajelin tapahtumapaikoille perjantaina ja kävin päivällä tekemässä rekisteröitymisen sekä kuuntelemassa kisainfon. Koska pyörät sai viedä vaihtoalueelle vasta klo 20 alkaen, suuntasin ensin Leppävirralle kylpylähotelli Vesileppikseen. Viime vuonna maksoin yksin muutaman tunnin yöunista ja aamupalasta yli 110 € samaisessa hotellissa, joten tänä vuonna oli tarkoitus ottaa hotelliyöstä enemmän irti ja päästä kokeilemaan vähän kylpylääkin. Puolen tunnin lilluttelu hierontasuihkuissa ja porealtaassa alkoi tosin jo tympimään, joten lähdin pakkaamaan kamoja valmiiksi vaihtopusseihin.

Varusteet olisi voinut viedä vaihtopaikoille vielä aamullakin, mutta ajattelin minimoida aamun stressin määrää ja lähdin viemään pyörää ja T2-pussia paikoilleen jo illalla. Juoksupussin sisältö oli lenkkarit, sukat, lippis, aurinkolasit ja geelit, mutta silti piti uudestaan ja uudestaan käydä mielessään läpi se vaihtotilanne ja varmistaa, ettei mitää puutu. Ne vaihtopussien tarkistuslistatkin kun on vielä tekemättä. Noin parinkymmenen tarkistuksen jälkeen uskalsin jättää juoksupussin paikalleen.

Pyörällä tein vielä noin 8 km tarkistuslenkin ennen sen viemistä vaihtoalueelle. Hyvin toimii ja hyvin kulkee. Olin kotona viritellyt aerotankojen väliin pullotelineen, jotta juominen onnistuu helpommin aeroasennossakin, eikä juomapulloa tarvitsisi kurkotella satulan takaa. Tästä ominaisuudesta voisi kaupassa maksaa yli 100 €, mutta mulle se maksoi pari nippusidettä. Pihi mikä pihi.

Valvatuksen seesteinen järvimaisema antaa tilaisuuden hiljentymis- ja mietiskelyhetkelle vielä kisaa edeltävänä iltana.

Tunnelma T1-alueella kisaa edeltävänä iltana auringon laskiessa on kyllä erittäin siisti. Jännitys on todella kova ja energiatasot korkealla, eikä millään malttaisi odottaa aamua ja kisan alkua. Ja koko ajan tapaa tuttuja, joiden kanssa käydään kisafiilikset ja muut kuulumiset läpi. Täältä ei tekisi mieli lähteä pois, vaikka syömään ja nukkumaan pitäisi päästä. Illallisen jälkeen sain nukuttua vielä seitsemisen tuntia.

Aamulla ajelimme kisakeskukselle ja sieltä bussikuljetuksella uintipaikalle. Vielä viimeiset säädöt pyörään, eli täytetyt juomapullot pyörään paikalleen ja renkaiden pumppaus. Renkaiden täyttämisen unohtaminen on mulle yksi suurimmista peloista. Viime vuonna näin painajaisia siitä, että juoksen uinnin jälkeen pyörän luo ja huomaan renkaiden olevan vielä tyhjät. Varmistukseksi tein tänä vuonna uimalakkiin muistilapun, jossa luki tärkeimmät asiat: PULLOT RENKAAT. Oon aika kova stressaamaan tällaisista asioista.

Ennen lähtöä olin jo aivan täpinöissäni ja harhailin hermostuneesti ympäriinsä vaihtoalueella.

Uinti 1900 m

Joroisten uintireitti on Valvatusjärvessä yhtenä timantinmuotoisena kierroksena kiertäen pari saarta. Lähtöalue on aika kapea, eikä lähtöpaikkaan paljoa pysty vaikuttamaan. Seuratessani paria aikaisempaa lähtöä huomasin ison osan uimareista lähtevän kiertämään turhan paljon vasemmalle, joten päätin uida taas porukan sisäreunalla ja sijoittuduin oikeaan reunaan. Näin pystyisin uimaan suorinta reittiä poijua kohti, enkä ajautuisi liikaa sivuun muun porukan mukana. Tämä olikin hyvä päätös, enkä harhautunut reitiltä koko matkan aikana.

Viime vuonna monelle kilpailijalle aiheutti hankaluuksia se, että sekä poijut että pelastushenkilökunnan paidat olivat oransseja. Kuulinkin monen ottaneen välillä suunnan kohti pelastusvenettä poijun sijaan. Tänä vuonna poijut olivat punaiset. Ja mun ikäryhmässä kaikilla oli punaiset uimalakit. Tämä tarkoitti tietysti, että mun edellä näkyi noi sata poijun näköistä punaista pallukkaa. Jouduin monesti hidastamaan ja nostamaan pään kunnolla vedestä nähdäkseni poijun sijainnin.

Uinnissa tuli normaali määrä kontaktia, mutta matkan aikana mun vierelle / taakse sattui pari todella itsepäistä uimaria, jotka lähes joka vedolla läpsivät jaloille tai selkään. Noin 500 m - 1000 m välillä pääsin uimaan hyvässä peesissä, kun uin toisen uimarin kyljessä ilman mitään kontaktia. Tämä valitettavasti loppui, kun toiselta puolelta alkoi tulla taas muuta uimaria selkään.

Vihdoin ylös vedestä. Ei tuntunut niin pahalta kuin tässä näyttää. Kuva: Timo Kananoja.

Viimeisen kääntöpoijun jälkeen uintiin tuli vähän hankaluuksia pienen allokon kääntyessä mulle epäsuotuisaksi. Olin yrittänyt kääntää päätä hengitykseen aina mahdollimman vähän hyvän uintiasennon säilyttämiseksi, mutta nyt hengityskerroilla alkoi tulla suuhun vettä, jota nieleskelin tai vedin henkeen. Viimeisellä suoralla uintitekniikka olikin selvästi huonompaa ja uintivauhti laski yli 2 min / 100 m tahtiin, kun päätä joutui jatkuvasti nostamaan korkeammalle. Mutta tulipa juotua paljon vettä.

Uinnin tavoite oli 35 min alitus. Aikaa meni 36:14, eli "ihan ok".

Pyöräily 90 km

T1 meni yllättävän sujuvasti. Olin käynyt läpi vaihdon edellisenä iltana. Mistä telineestä löytyy pussi - mihin juoksen pussin kanssa - mihin pussi heitetään - missä oma pyörä sijaitsee jne.. Kun kaikki oli mietitty valmiiksi, homma sujui sen enempää epäröimättä. Vaihtoaika 3:30.

Pyöriä on vaihtoalueella noin 1300-1400, joten reitti oman pyörän luo kannattaa harjoitella.

Pyöräilyn tavoitteena oli pitää sykkeet hieman viime vuotista matalammalla (silloin 156) ja saavuttaa keskinopeudeksi 36-37 km/h. Reitille päästyäni edessä oli pitkät jonot parempia uimareita, mutta heikompia pyöräilijöitä. Pyöräilyn alkuosa menikin ohituskaistalla, enkä paljon säästellyt jalkoja ohitellessani isoja porukoita. Pyrin ajamaan ryhmistä ohi aina mahdollisimman nopeasti, jotta edessä olisi vapaata baanaa omaa ajoa varten. Noin kolmanneksen jälkeen isot porukat oli takana, ja samaan suuntaan menossa oli yksittäisiä pyöräilijöitä tai pieniä jonoja. Ajo oli nyt tasaisempaa ja monet ajajat etenivät suurinpiirtein samaa vauhtia kuin minä. Energiaa otin geeleinä 20 min välein ja nestettä tasaisesti. Olo oli hyvä kääntöpaikalla, vaikka lähes 39 km/h keskari vähän ihmetyttikin.

Kääntöpaikan huollossa vaihdoin pullot ja sen jälkeen oksensin. WTF! Aivan yllättäen tuntui kuin olisi ollut iso röyhtäys tulossa, mutta aeroasennossa vatsasta tulikin nesteet ulos. Olin aivan ymmälläni. Mistä tämä oikein johtui? Olinko tullut puolikkaan aivan liian kovaa? Vai onko vatsa nyt jo luovuttanut ja lakannut ottamasta nestettä & energiaa vastaan? Tällaisestahan moni on kirjoittanut pitkien matkojen kisaraporteissaan, mutta itse en ole tällaista kokenut tai uskonut, että näin voisi käydä jo puolimatkan pyöräosuuden puolivälissä.

Olo ei kuitenkaan ollut muuten mitenkään erikoinen, enkä ollut vielä läheskään loppu. Vähän kuitenkin pelotti, että mitä pian tapahtuu kehon neste- ja energiavarastojen ehtyessä. Totaalinen katkeaminen ja keskeyttäminenkö? Jalat olivat kuitenkin vielä ihan kunnossa, joten jatkoin kuitenkin ajoa samalla efortilla ja jatkoin nesteen juomista kuten tähänkin asti. Suurin virhe tässä kai olisi lakata kokonaan juomasta. Pari pienempää yökkäystä tuli vielä seuraavan vartin aikana, mutta seuraavan geelin jälkeen ei tästä ongelmasta ollut enää tietoakaan. Ehkäpä syynä oli vain uidessa nieleskelty järvivesi? Tai omat urheilujuomat olivat liian väkeviä?

65 kilometrin kohdilla sain ajoon piristystä kun minut saavuttanut peesijuna tarjosi kunnon adrenaliinitujauksen. Pienen raivoamisen jälkeen kiukustuneena nostin nopeutta ja pyrin jatkamaan sääntöjen mukaista ajoa loppuun asti. Viimeinen 5-10 km tuli rennon hitaasti vaihtoaluetta odotellen. Liian hitaasti.

Pyöräilyn loppuaika oli 2:22:52. Keskinopeudeksi tuli siis reilut 38 km/h ja keskisykkeeksi 155. Reilusti aikatavoitteiden alle siis.

Juoksu 21,1 km

Pari sataa metriä ennen vaihtoaluetta otin jalat valmiiksi pois pyöräilykengistä, joten jalkautuminen & vaihtoon juoksu sujui erittäin nopeasti. Vaihtoaika 1:40.

Juoksuun lähdettäessä jalat tuntuivat vielä tosi vahvoilta. Fiilis oli samanlainen kuin edellisten viikkojen pitkissä treeneissä: pyöräilyn rasitus ei juuri tuntunut, vaan juoksu lähti rullaamaan heti hyvällä vauhdilla. Parin kilometrin jälkeen nopeus näytti olevan 4 min / km ja sykkeet lähes 160. Ajattelin tämän olevan liian kova vauhti ja aloin hidastamaan menoa hieman, jotta jaksaisin paremmin maaliin. Tämä himmailu jäi hieman jälkikäteen harmittamaan. Keho oli tehnyt tietyllä rasitustasolla duunia jo kaksi ja puoli tuntia, joten eiköhän se juoksuvauhtikin olisi asettunut sopivalle tasolle ilman hidasteluakin.

Juoksu tehtiin kolmena 7 km kierroksena kiertäen Joroisten katuja ja kevyen liikenteen väyliä, joiden varrelle oli kerääntynyt tosi paljon katsojia. Kannustus antoi mukavasti voimia juoksuun ja muutamassa kohdassa asukkaiden puutarhaletkuillaan tarjoamat vesisuihkut piristivät oloa. Erityisesti palvelutalon porukka ja paljussa hurranneet kannustajat jäivät hyvin mieleen.

Juoksussa otin yhden oman geelin joka kierroksella ja juomia joka huoltopisteellä. Huoltopisteillä juominen tuntuu onnistuvan jotenkin tosi huonosti, koska taidan nielaista aina vähän ilmaa juodessani. Tämän vuoksi noin 5 min juomisen jälkeen vatsassa on huono olo, kunnes tulee oloa helpottava röyhtäys. Pitääkö juomistakin vielä harjoitella!

Ensimmäisen kierroksen jälkeen minulla oli aika lailla cruise control päällä juoksussa, eli en paljon kiinnittänyt huomiota yleisöön tai muihin juoksijoihin. Tuttuja huomasin lähinnä jos he huusivat minulle jotain. Jatkoin tasaista vauhtia loppuun asti ja maalisuoralla sitten kädet ylös onnistumisen merkiksi.

Juoksuun meni aikaa 1:32:42, keskivauhti oli 4:25 ja sykkeet 156. Myös juoksuaika oli reilusti alle tavoitteiden ja vielä yllättävän matalilla sykkeillä.

Lopputulos

Koko suorituksen loppuaika oli 4:37:26, mikä riitti oman ikäryhmän (30-34) 17. ja koko kilpailun 85. sijaan. Tavoite 4:45 alittui isosti ja parannusta viime vuodesta tuli yli 30 minuuttia. Tämä oli omalta osaltani melko täydellinen onnistuminen. Minkäänlaisia vaivojakaan ei kilpailusta jäänyt. Lihakset ympäri kehoa ovat normaaliin tapaan arkoina, mutta palautumisen jälkeen varmasti valmiina tuleviin treeneihin.

Dataa suorituksesta Movescountissa.

Nyt onkin seuraavaksi vuorossa ne kauden kriittisimmät viikot. Tarkoituksena on nostaa kauden kunto huippuunsa täyden matkan kisaa varten. Tämä viikko pitäisi malttaa palautua lauantain rasituksista ja saada kuntotasoon huima superhyperkompensaatio. Sen päälle on aikaa tehdä sitten vielä kolme kovaa treeniviikkoa.

Ensi viikon ohjelmassa on varmaan kevyttä uintia, maastopyöräilyä tms mukavaa liikuntaa. Ja tietysti SOPPaa. Niin ja hääpäivä, sitä ei saisi unohtaa. Pitää ehkä tehdä siitäkin muistilappu uimalakkiin.

Opit

Harjoittele aallokossa uimista niin ei tarvitse niellä tai hengittää järvivettä. Aja alusta lähtien omaa tasaista vauhtia, älä kiihdyttele tarpeettomasti. Älä jää hiljentelemään pyöräilyn lopussa, vaan jatka loppuun asti. Älä turhaan himmaile myöskään juoksussa, vaan anna kehon löytää sopivan korkea rasitustaso.


+ Tsekkaa Rautamies 2015 Facebookissa !

Joroisten ennakkospekulaatio

Tapanani on ollut kertoa kisoihini tavoitteet julkisesti etukäteen, koska saan siitä hieman lisää motivaatiota tavoitteiden saavuttamiseen. Onnistuessaan niistä saa vähän ylpeyden aihetta ja epäonnistuessaankin tärkeää oppia ja nöyrän paluun maan pinnalle.

Vaikka lauantain kisa onkin yksi kauden päätavoitteista, se on vain yksi askel kohti seuraavaa, kovempaa koitosta. Tässä vaiheessa suoritettavan puolimatkan vauhdit antavat hyvin osviittaa siihen, millaisia tavoitevauhteja täydelle matkalle voisi elokuussa asettaa. Yksinkertaisin nyrkkisääntö lienee se, että täyden matkan aika on 2 x puolimatkan aika + 1 h. Joten lauantain jälkeen tiedän ainakin suunnilleen missä Köpiksen tavoite realistisesti on. Tässä vähän spekulaatiota mun tulevista kisavauhdeista.

Tätä on odotettavissa lauantaina: uinnin jälkeen armotonta takaa-ajoa. Peto on irti!

Viime vuonna olin ensikertalaisena Joroisten puolimatkalla ja lähdin tavoittelemaan 5 h vauhteja. Viime vuonna oli aika raskas sää, sillä aurinko möllötti ja lämpötila nousi Garminin mukaan aina 34 asteeseen asti. Vaikkei oma 5 h tavoite silloin täyttynytkään, olivat tulokset aika hyviä:

Finntriathlon 2014 Joroinen tulokset

Viime vuonna loppuaika oli siis 5:08:59. IM Kööpenhaminan ilmoittautumisesta (elokuun 2014 lopusta) alkanut järjestelmällisempi triathlon-treenaaminen on kuitenkin tuonut parannusta suorituskykyyn joka osa-alueella, joten oletan luonnollisesti näkeväni huomattavasti parempia aikoja tänä vuonna.

Uinti

Talvikausi tehtiin pääasiassa pyöräilyn ja juoksun peruskestävyyttä ja käytiin uinnin tekniikkakursseilla. Uinti onkin parantunut paljon viime vuodesta, mutta vauhti ei ole tainnut siirtyä altaasta avovesiin aivan toivotulla tavalla. Arvioisin kuitenkin tämän vuoden uintiajan menevän alle 35 min. Kaitalammella yksin tehty yli 2 km uintikin menee alle 40 min, joten toivottavasti kilpailutilanne ja tarjolla olevat peesipaikat vauhdittavat lauantain uinnin vielä hieman paremmaksi. Tästä en kuitenkaan ota stressiä, vaan tavoitteena on rento läpsyttely Joroisillakin, koska liika yrittäminen saattaa pilata tekniikan ja kuluttaa turhaan voimat.

Pyöräily

Pyöräilyyn on tehty paljon töitä trainerilla sekä päivitetty kalusto maantiepyörästä aika-ajopyörään. Viime vuonna Joroisten tasainen reitti meni maantiepyörällä noin 35 km/h keskarilla ja 156 keskisykkeillä. Tänä vuonna toivoisin ehkä hieman alempia sykkeitä, mutta keskinopeuden nousevan noin 36-37 km/h lukemiin. Tämä tarkoittaisi 2 h 25 min aikaa.

Juoksu

Viime vuonna kovan pyöräilyn jälkeen juoksuosuudella jalat alkoivat jo painaa aika lailla, ja sykkeet jäivät pyöräilyäkin matalammiksi (152). Tänä vuonna pyöräilystä jää toivottavasti enemmän voimavaroja juoksuun, jotta pystyisin tekemään hyvän ja kovatehoisen juoksun. Kaikista lajeista juuri juoksukunto tuntuu parantuneen viime kesästä kaikkein eniten ja tähän mennessä kauden paras onnistuminen onkin HCR:ssa juostu 1:26:54 puolimaraton (avg 170 bpm). Juoksukunnon lisäksi pyörä-juoksu-yhdistelmätreenien ansiosta juoksuun lähtö pyöräilyn jälkeen on kehittynyt melkoisesti. Lauantaina puolimaraton menee toivottavasti alle 1:40.

Näillä hihasta ravistetuilla veikkauksilla täysin onnistunut suoritus olisi siis 4:40 + vaihdot. Eli tavoitteeksi pyörähtää täten 4:45 alitus. Tämä tarkoittaisi 24 min parannusta viime vuodesta eli pientä ihmettä. Mutta mä oonkin tällainen pieni ihmemies. Parin päivän päästä selviää, millä tasolla se suorituskyky oikeasti on.

Joroisilla nähdään!

Viikko 28

Tämän piti olla viimeinen kovempi treeniviikko ennen keventelyä ensi lauantain Joroisten kisapäivää varten. Viikko jopa onnistui suunnilleen odotuksien mukaisesti, vaikka tunteja ei aivan hirveästi kertynytkään (yht 12:20). Mutta määrää onkin tehty koko talvi, ja nyt lienee tärkeämpää saada laadukkaita, intensiteetiltään kovempia treenejä.

Maanantaina tein yhdistelmätreenin, jossa poljin 90 min intervallit trainerilla ja siihen päälle 40 min mäkitreeniä Malminkartannon huipulle + leuanvedot vetojen välissä. Sykkeet jäivät juoksussa hieman alemmas kuin olin ajatellut. Dataa movescountissa. Tiistaina keho ilmoittikin sitten aika selvästi, ettei lepoa ole tullut viime aikoina tarpeeksi. Väsytti niin kamalasti, ettei voinut ajatellakaan kuin aikaista nukkumaanmenoa. Iltayhdeksäksi petiin ja aamulla herätessä olivat niska ja selkä ihan jumissa makoilusta. Saattoi tosin olla muistoja maanantain treenistäkin.

Keskiviikkona ja torstaina oli taas uinnin vuoro saada huomiota. Keskiviikkoiltana käytiin pienellä porukalla kiertämässä Kaitalammen poiju, mihin meni aikaa reilut 40 min. Seuraavana päivänä oli tarkoitus olla taas reipas ja päästä uimaan jo aamulla ennen töihin menoa, mutta reissu pilasikin oikeastaan koko aamupäivän. Vaikka parin sattumuksen vuoksi pitikin lähteä Kaitalammelle bussilla, pääsin veteen jo vähän seiskan jälkeen. Uinti sujui tosi hyvin, ja yksinäni läpsyttelin alle 20 min poijulle ja alle 20 min takaisin. Nämä mun alle tunnin uintitreenit taitaa kyllä olla liian lyhyitä ottaen huomioon sen, että Köpiksessä pitäisi jaksaa uida 3800 m. Tein sitten vielä pienen, muutaman sadan metrin lisälenkin kiertämällä ensimmäisen poijun uudelleen. Ensi kerralla sitten ehkä kaksi lenkkiä Kaitalammella, niin saisi kunnolla pituutta uintitreeniin. Uinnin jälkeen huomasin, että busseja meneekin Helsinkiin päin vain tunnin välein ja edellinen oli tietysti juuri mennyt. Siis mitä hittoa, Kaitalammelle päin busseja menee puolen tunnin välein, takaisin Helsinkiin tunnin välein?! Mihin puolet niistä busseista oikein menee?

En kehdannut alkaa liftaamaan, joten odotellessani lähdin kävelemään kohti Helsinkiä. Nahkakenkää toisen eteen siis vaan ja reilun kolmen kilsan jälkeen olinkin Lahnuksen Shellillä. Odottelin siinä bussia vielä 10 min ja kirosin tätä julkisilla kulkemista. Never again. Töihin pääsin joskus lounasaikaan.

Torstai-illalla tein vielä 80 min yhdistelmätreenin, joka sisälsi vuorotellen juoksua 3 km ja pyörää 10 km. Tämä treeni jäi tosin reilusti suunniteltua lyhyemmäksi, kun jo toisella pyörävedolla alkoi satamaan aika reilusti, ja kolmannen juoksun jälkeen olin jo ihan läpimärkä & kylmissäni. Piti lopettaa ja päästä kuumaan suihkuun. Tulipa myös todettua, että aika-ajopyörässä on huonot jarrut. Sitten kun pyörään lisää vielä hiilarikiekot, niin jarrut huononee entisestään. Ja kun ajaa sateessa, ovat jarrut jo tosi heikkotehoiset. Tähän päälle vielä pyörässäni lenkillä ilmennyt jarrujen jumittamisongelma, niin meno on jo aika vaarallista. Jarrulänget eivät pyörässäni siis jarruttamisen jälkeen vapautuneet kunnolla, vaan jäivät laahaamaan aika voimakkaasti. Tämä sai käännyttäessä takarenkaan lipsumaan kaivonkansilla ja suojateiden maalauksilla. Piti ajella tosi varovasti kotiin, mutta tulipa treeniä pyöränkäsittelyynkin. Huolsin myöhemmin jarrut ja ongelmaksi osoittautuivat 1 cm liian pitkät vaijerit, jotka jäivät jumiin ja estivät jarrujen vapautumisen. Nyt jarrut toimii taas normaalisti.

Treenin jälkeen oli tarjolla populaarikulttuuria Helsingin kesäillassa, nimittäin Amy Whitehouse -dokumentti Kesäkino Engelissä. Toi ulkoilmateatteri on yksi mun suosikkipaikkoja Keski-Hesassa, suosittelen erittäin lämpimästi! Viileä kesäilta, sateen ropina, viltti, elokuva, viiniä, siitä ei paljon paremmaksi asiat muutu. Perjantaina työt jatkuivatkin sitten iltaan asti, joten treenit sai väistyä.

Olin suunnitellut, että lauantaina menisin kokeilemaan Helsinki Triathlonin meininkiä Rykäsy-sprinttikisaan Oittaalle, mutta en jaksanut ilmoittautua ennakkoon, joten jäi menemättä. Lauantaina olin tähän päätökseen ihan tyytyväinen, koska ehkäpä noin lyhyt treenikisa ei olisi sitä parasta ajankäyttöä juuri nyt, kun pitkät kisat ovat aivan oven takana. Pidempää treeniä teki mieli. Säätiedotus näytti päivälle sadetta ja ukkosta, joten päätin polkea trainerilla pitkään ja juosta vielä tunnin siihen päälle, jos sää ei olisi ihan mahoton. Valitsin TrainerRoadista 4,5 tunnin "Hoffman +3"-treenin, jossa mennään reilut puolet ajasta 60-65 % FTP-tasoilla ja loput ajasta käytetään 4 x 30 min 80 % jaksoihin. Tällaisen treenin päämääränä on kärsimys ja aerobisen kestävyyden kehittäminen. IM-kisassa pyöräilyn tehot olisi kai pidettävä tuossa 60-70 % tasolla ja mun tulisi pyrkiä pitämään sykkeet alle 140:n. Tähänastisen kokemuksen perusteella tällä yhdistelmällä jaloista saattaa irrota noin 200 W tai saattaa myös olla irtoamati. Syke on ainoa mittari, mitä pystyn seuraamaan ja kisapäivänähän ne voi näyttää melkein mitä vain.

Lauantaipäivän näkymät. Terminator ja Iron Lady Netflixissä ja watit & sekunnit tietokoneella. Lounaaksi geeliä, mmm...

Eipä ole läheskään näin pitkään tullut trainerilla hikoiltukaan, vaikka TrainerRoad Finland -ryhmässä mun treenit näyttäisivät olevan keskimäärin pisimpiä (1,7 h). Ja neljä ja puoli tuntia trainerilla on muuten aikamoista itsensä kiduttamista. Se on niiiiin tylsää, että ei tätä kyllä jaksaisi, ellei olisi jotain todella innostavaa päämäärää tässä treenaamisessa. Netflixikään ei tilannetta täysin pelasta, vaan jossain vaiheessa ne elokuvatkaan eivät enää kiinnosta ja tietokoneen ruudulta tulee seurattua lähinnä sekuntikellon etenemistä. Ja melkein pahinta tässä oli se, että ei sitä luvattua ukonilmaa tai edes vesisadetta tullutkaan, vaan katselin ikkunasta kaunista auringonpaistetta. Jesh.

Trainerin päällä testailin myös, miten kisassa tankataan energiaa, suolaa ja nestettä. Pyöräillessä tuli vedettyä High5-geelejä, sillä ko. merkkiä on tarjolla sitten myös Kööpenhaminassa elokuussa. Vatsa tykkäsi ja noi geelit vaikuttaa muutenkin aika hyviltä, koska ne on helppo syödä ja hiilarit on pääasiassa muuta kuin sokeria. Niitä tosin pitäisi vetää 20 min välein, eli geelipusseja tulisi olla aika iso kasa mukana pyöräillessä. Tämän treenin aikana otin geelin 30 minuutin välein. Nestettä taisi kulua noin 6-8 pullollista ja treenin puolivälistä lähtien otin myös suolaa. Kisassa suolan ottaminen olisi kai parempi aloittaa heti pyöräilyn alussa, jotta tankkaamiseen ei tulisi suurta muutosta kesken suorituksen. Harjoituksessa tankkaus sujui oikein hyvin, eikä energiavaje tai nestehukka päässyt yllättämään.

Pyöräilyn jälkeen ajattelin lähteä juoksemaan noin tunnin ajaksi. Vähän pelotti, että liikkuuko jalat enää lainkaan tällaisen rääkin jälkeen... Mutta vielä mitä, jalat olivat kevyet ja aivan kuin täysin levänneet! Edellisen 4,5 tunnin rasituksesta ei ollut tietoakaan. Sykkeet nousi helposti ja vauhti oli hyvää. Piti ihan alkaa himmailemaan menoa, ettei rasitus kasvaisi liian suureksi. Juoksua yhteensä 1 h eli 12,9 km. Olisi tehnyt mieli juosta vielä paljon kovempaa ja pitempään.

Nyt on siis työt Joroisia varten tehty ja enää on jäljellä kisasta nauttiminen. Ensi viikolla on luvassa kevyempiä harjoitteita joka lajille ja kisan jännittämistä. Taidan kirjoittaa myöhemmin vielä spekulaatiota tulevasta suorituksesta ja tavoitteista.

Voimarinteen Teräsmieskisa

Halusin Vantaa triathlonin jälkeen tehdä vielä toisen lyhyen kisan ennen kesän pitkiä kisoja, joten ilmoittauduin Team226:n Sastamalassa järjestämien Voimarinteen Teräsmieskisojen olympiamatkalle. Sen jälkeen olisi vielä viikko aikaa tehdä kovaa treeniä ennen Joroisten kisaviikkoa. Voimarinteen teräsmieskisat on Kiskon kisan kaltainen hieman pienempi tapahtuma, mutta matkoja on kuitenkin tarjolla kahtena päivänä sprinttimatkasta puolimatkaan. Ainakin siellä oli sellainen pienen kisan rento fiilis, vaikka lähtijöitä perusmatkalle oli yli 150. Samaan aikaan tosin oli Finntriathlonin perusmatkan kisa Vierumäellä, ja siellä varmaan suurin osa kovista menijöistäkin oli.

Lapun sai rintaan 70 eurolla.

Valmistelut

No nyt lähti. Ajattelin kokeilla sitä paljon puhuttua kikkaa ilmaisten sekuntien säästämiseksi, ja ajelin kisaa edeltävänä iltana vielä jalkakarvat pois. Tämä on sitä asialleen omistautumista. Nyt mun jalat on sileät ja kiiltävät kuin milläkin huippumallilla, paitsi mun nilkat taitaa olla hieman sirommat.

Näkemiin karvajalat, well hello there säihkysääret!

Aamulla oli aikainen herätys. Kisoja edeltävinä iltoina ei kyllä ikinä tule mentyä riittävän ajoissa nukkumaan, vaan yöunet tuppaavat jäämään aina liian lyhyiksi. Aamupalaksi puuroa, leipää ja kaffia, minkä jälkeen pakkasin kamat vuokra-autoon ja lähdin ajelemaan kohti kisapitäjää. Nestetankkaus oli vissiin mennyt vähän yli, koska piti matkalla pari kertaa pysähtyä vessatauoille.

Kisapaikalla laitoin vaihtopaikan kuntoon ja lähdin ennen kisainfoa verryttelyjuoksulle. Reilun kilsan juoksu antoi osviittaa siitä, millaista meno tulisi olemaan: HIKISTÄ. Olin verryttelyn jälkeen kisainfossa jo aivan läpimärkä hiestä, ja märkkärin kiskominen päälle oli hiton vaikeaa. Kisaohjeiden kuuntelemisen jälkeen lähdin järvelle verraamaan uintia. Uintiverrassa muistelin tärkeimpiä tekniikkajuttuja ja tein muutamia kovavauhtisia vetoja, jotta pääsin vähän hengästymäänkin. Ainakin nyt oli lämmitelty, eikä lähdön ongelmat ainakaan tästä olisi kiinni.

Uinti 1500 m

Tässä kisassa oli mielestäni tärkeintä onnistua juuri uinnissa. Tarkoitus oli saada alusta alkaen rentoa omaa uintia hyvällä tekniikalla. Jos se onnistuisi, olisi vauhtikin hyvää. Uinti tehtäisiin kahtena kierroksena, kiertäen neljä poijua. Taisin lupailla aikaisemmin, että antaisin muiden mennä menojaan ja lähtisin vasta takariveistä liikkeelle. Katseltuani lähtöjoukkoa totesin, että enhän mä niin kaukaa takaa halua lähteä... Vasen, eli kierroksen sisempi laita näytti olevan aika väljä, joten tuuppasin sinne muiden rinnalle ja ajattelin tiputtautua siitä taaksepäin jos uinti ei lähde. Mutta lähtihän se. Vaikka joku välillä tulikin kylkeen tai ui jalkoihin, niin oma uinti pysyi hyvänä ja helppona. Tähän varmaan vaikutti  myös mukavan lämmin, 21-asteinen vesi. Ensimmäinen kierros 13:10! Olin tosi tyytyväinen lähtiessäni toiselle kierrokselle.

Toisella kierroksella uinti jatkui hyvänä, vaikka ensimmäisellä poijulla tulikin aikamoista kontaktia. Toiselle poijulle oli aika pitkä matka, ja päästessäni sen vierelle huomasin sen olevan väärä poiju! Mikä kardinaalimunaus! Suunta oli pysynyt kyllä hyvin suoraan poijua kohti, mutta ekan poijun tohinassa olin ottanut suunaksi väärän poijun... Oikea poiju oli noin sata metriä oikealle ja muu porukka uikin sieltä jo minua vastaan. Suhtauduin tähän yllättäen aika rauhallisesti. Harjoittelemaanhan tänne on tultu, joten otetaanpas nyt oikein reipas veto tuonne kakkospoijulle ja takaisin niin että heilahtaa! Kiersin poijut ja ja uin sitten vielä hyvää vauhtia uinnin maaliin. Toinen kierros meni lopulta aikaan 16:02. Olin tähänkin erittän tyytyväinen.

Uinnin loppuaika 31:21. Skippasin uinnin jälkeisen juomapisteen, mikä näin jälkiviisaana ei ollut ihan järkevää.

Pyörä 40 km

Ykkösvaihto sujuu hitaasti, tästä olisi varaa ottaa lähes minuutti pois. Hidastaako pyöräilykenkien pukeminen ja niillä juokseminen näin paljon? Toisaalta märkkärin riisuminenkin on hiiidasta. Vauhdissa pyörälle nouseminenkaan ei oikein sujunut, kun lahje takertui satulan takana oleviin pulloihin. Piti pysähtyä ja nousta uudestaan pyörän selkään rauhassa.

Vaihtopaikka kunnossa, vai onko sittenkään?

Pian pyöräilyn alussa tajusin toisen kardinaalimunauksen: niissä satulan takana olevissa pulloissa on vain urheilujuomajauhetta. Olin unohtanut täyttää ne vedellä! Tämä aiheuttikin vähän paniikkia: mitä tehdä? Kääntyä takaisin vai jatkaa 20 km kääntöpaikalle ja toivoa, ettei se tässä helteessä pilaisi koko kisaa tai jopa ensi viikon treenejä? Kääntöpaikalle mennessä olisi yli tunti urheiltu helteessä ilman juomaa. Päätin kuitenkin jatkaa ajamista, mutta ajatukset harhaili ja keskittyminen ajamiseen ei oikein onnistunut. Välillä halusin jatkaa kovalla vauhdilla normaalisti, välillä taas olin vakuuttunut siitä, että kannattaisi vähän himmailla kunnes saisin nestettä. Ilmeisesti pyörä kuitenkin kulki ihan hyvää vauhtia, koska keskari näyttää olleen reilut 35 km/h. Sivutuuli aiheutti vähän jännitystä aluksi, kun kovat tuulenpuuskat pyörään tarttuessaan horjutti tasapainoa pahasti. Tähän tottui kuitenkin onneksi aika pian. Reitillä oli mukavia isoja mäkiä ja tosi hyvä asvaltti!

Paahtava aurinko alkoi nopeasti tehdä tehtävänsä ja koko ensimmäisen puolikkaan ajan oli aivan järkyttävä jano. Kääntöpaikalla vihdoin pysähdyin täyttämään pullot vedellä ja pääsinkin melko nopeasti takaisin baanalle. Heti paljon nestettä vatsaan ja pian energiageeliä perään. Toivoin vain, että neste imeytyisi eikä jäisi vaan hölskymään mahaan. Paluumatka sujui samaa vauhtia, nyt ihanasta urheilujuomasta nauttien. Ilmeisesti keho ei nesteen puuteen aikana edes hikoillut, koska vasta viimeisen viiden kilometrin aikana otsalle alkoi muodostua hikikarpaloita. Vantaa triahlonin tapaan pyöräilyn aikana tuli otettua aika monta selkää kiinni, mutta ohittajia ei näkynyt. Heikkojen uintisuoritusten vuoksi lähden pyöräilyyn kaukaa takaa-ajoasemista.

Pyörän loppuaika 1:06:37.

Juoksu 10 km

Pyörä-juoksu-vaihto sujui suht hyvin, kun jätin sukat tällä kertaa pukematta. Voisi tästä näemmä kuitenkin vielä parikymmentä sekuntia säästää, ehkä ottamalla jalat pyöräilykengistä jo ennen pyörältä jalkautumista? Juoksuun lähteminen tuntui jopa helpolta, jalka oli kevyt ja selkäkin pystyssä heti alusta alkaen. Keli sen sijaan muuttui raskaammaksi ja lämpötila meni jo yli kolmenkymmenen. Juoksu tehtiin kahtena kierroksena, joiden ensimmäinen puolikas oli alamäkeen laskettelua ja loppukierros ylämäkeä. Reitti oli isoksi osaksi hiekkapohjaista reittiä ja kierroksen lopussa oli vielä reisien iloksi jyrkkä mäki tosi pehmeää pururataa. Lisäksi kierrosten puolivälissä juostiin junanradan ja metsän välissä tuulelta suojassa, missä oli KUUMA. Jokaisella huoltopisteellä otin aina mukilliset juomia ja kasteltuja vaahtomuovinpalasia pään viilentämiseksi. Nämä viilennyssienet tuntuu kuumassa kelissä juostessa joka kerta yhtä taivaalliselta, aivan käsittämättömän hyvältä! Päähän puristettu vesi tosin valui tietysti kenkiin, ja aika nopeasti alkoi taas Joroisiltakin tuttu märkien kenkien litinä. Märät kengät hiersivät akillesjänteisiin haavat, mutta eivät ne onneksi juostessa haitanneet. 

Ihmettelin juostessa, että aina sykemittaria vilkaistessa lukema oli 159, eikä se siitä noussut, vaikka rasitus tuntuikin kasvavan huomattavasti suuremmaksi. Kotona huomasin, että mittari olikin jäänyt jotenkin jumiin ja tallentanut samaa lukemaa koko juoksun ajan. Ei siis jäänyt kuin fiilispohjainen tieto siitä, millaisilla rasitustasolla mentiin. Juoksussa ei minusta menty ohi, sen sijaan taisin ottaa 5-10 selkää kiinni juostessakin. Jes, hyvin meni. Juoksun loppuaika 44:12.

Koko kisa tuli siis taivallettua ajassa 2:24:47, mikä on sään ja tehdyt virheet huomioon ottaen ajaksi ihan hyvä. Tällä suorituksella irtosi kisan 15. sija. Tulokset täällä.

Maalissa ja vieläpä ihan hyvävointisena. Tuntuu olevan vaikeuksia ottaa kehosta kaikki irti kun maalissa hymyilyttää.

Opit n kpl

Tee muistilistat varustekasseihin. Näin voit pakatessa tai kisaan valmistautuessa tarkistaa mitkä kaikki asiat piti muistaa hoitaa, eikä tällaisia hölmöjä huolimattomuusvirheitä pääsisi tapahtumaan. Hoida suunnistus uidessa itse, mutta seuraa myös mihin muut ovat uimassa. Anna itseluottamuksen kasvaa näin hyvän uinnin jälkeen. Jos tämäntasoista uintia nähdään myös Joroisilla parin viikon kuluttua, voisi viiden tunnin rajan odottaa alittuvan reippaasti.

Ajoittain ihan ok.

Viime viikon loppupuolella ei treenejä juurikaan tullut tehtyä, koska aika meni kaverin häiden järjestelyissä ja häiden jälkeinen päivä tietysti kovasta tanssimisesta leväten. Tai onhan se tanssilattian valloittaminenkin näillä muuveilla ihan suhteellisen hyvää treeniä, joten ehkä sen voisi laskea. Nomutta, ajattelin kuitenkin tehdä reilusti harjoituksia arkiviikon aikana, niin voi hyvällä omallatunnolla levätä loppuviikosta. Eihän se nyt ihan onnistunut, vaan krooninen laiskotus ja muut kesän merkit pitävät tuntimäärät edelleen turhan pieninä.

Kaitalammella läpsyttelemässä heti aamulla. Mahtavuutta. Ja reippauspisteitä noin 7/10.

Maanantaina oli vuorossa uintia, vihdoin! Orcan Lauttasaaren uintiryhmän kanssa sovimme uinnista Kuusijärvellä ja lähes koko ryhmä olikin paikalla. Yhteensä uintia tuli noin 1700 m, eli kaksi poijukierrosta ja lisäksi parin sadan metrin matkalla lyhyitä kovavauhtisia vetoja. Ensimmäisen kierroksen jälkeen uinti alkoi tuntumaan hyvältä ja lopuksi olisi tehnyt mieli uida vielä pidempäänkin. Mutta jostain syystä nyt avovedessä hengitän aina vain toiselta puolelta, kun taas altaassa molemmilta puolilta joka kolmannella vedolla hengittäminen on sujunut luontevasti alusta alkaen. Pitänee yrittää pakottaa itsensä takaisin tasapuoliseen hengitysrytmiin, sillä joka toisella vedolla hengittäminen on kyllä liian tiheä ja uintirytmi muuttuu liian hätäiseksi.

Tiistaina meinasin juosta taas intervalleja, mutta koska oli niin upea ilma, päätin tehdä keskellä päivää vähän pidemmän harjoituksen. Tein siis parin tunnin yhdistelmäharjoituksen lajeja vaihdellen (4 x 3 km juoksu, 3 x 10 km pyöräily). Vauhti oli aika reipasta, ja sykkeet olivatkin hyvin vk-alueella koko treenin. Tärkeimpänä juttuna tässä treenissä oli totuttaa kehoa pyörä-juoksu-vaihtoihin, jotta juoksuun lähtö olisi helpompaa ja hyvä juoksutekniikka löytyisi nopeammin. Kaikki sujui ja tämän treenin jälkeen oli erittäin hyvä fiilis. JES. Ainoa ongelma oli vaan syöminen; viivytin lounasta ja ennen treeniä söin vain pari leipää. Harjoituksen jälkeenkin kesti piiitkään, ennen kuin pääsin kunnolla syömään. Raskas harjoitus ja ei ruokaa -> ei hyvä. Älä tee näin enää.

Dataa movescountissa.

Torstai alkoi oikein erityisreippaasti aamu-uinnilla Kaitalammella. Poiju tuli kierrettyä, eli parin kilsan uinti ja siitä vauhdikkaasti töihin palaveriin yhdeksäksi. Perjantai ja lauantai menikin sitten häähumussa ja siitä selvitessä. Niin ja sunnuntaina oli taas jo niin toimeton olo, että tein kahden tunnin pitkisjuoksun alkuillalla. Tämä lenkki oli tosin varmaan vähän liian rasittava, kilometrejä tuli noin 25 ja sykkeet karkasivat hiukan liian korkealle. Viikon treenitunnit jäi siis kokonaisuudessaan noin kuuteen! Kesän tullen näemmä tunnit on vähentynyt reilusti, mikä ei taida olla kovin hyvä asia. Noh, ainakaan ei pääse aivan uupumaan. Quality over quantity.

Viikonloppuna häähumua. Tässä kuvausassistentti työssään.

Tämä viikko lähti myös liikkeelle uintiryhmän yhteisuinnilla Kuusijärvellä, missä uin saman setin kuin edellisviikollakin, ja nyt tämä uinti alkaa taas vähän sujua. Tiistaina huomasin, että jalat kaipaa vielä vähän palautumista ja ulkona sataa ja sohvakin kutsuu kivasti... Ei siis treenejä. Seuraavana aamuna harmitti laiskottelu, joten heräsin aikaisin ja hyppäsin suoraan trainerille ajamaan. Tarkoitus oli tehdä 5 x 10 min intervalleja (95-99 % FTP) 90 min aikana, mutta lopetinkin treenin jo 60 min jälkeen, jotta ehtisin vielä juosten töihin. Ja vähän myös siksi, että en vaan jaksanut. Vastaheränneet jalat ovat muuten aivan kuin juuri heränneet, joten tehojen löytyminen oli aika hankalaa. Tein juostessa vielä tavalliset 6 x 3 min vedot ja työpaikan ovella päätin juosta vielä tunnin täyteen, eli jolkottelin päälle vielä kolme kilsaa, yht 13 km. Enpä muuten enää yritä juosta vetoja reppu selässä, sillä repun paino pilasi juoksuasennon ja askelluksen ja vedot jäi aika maltillisille tehoille. Mutta 2 h hyvähköä treeniä kuitenkin ja yhdeksältä työpisteellä valmiina hommiin. Dataa movescountissa.

Torstaina oli taas uinnin vuoro, eli illalla Kaitalampi open water -ryhmän kuutamouintiin klo 21. Ei tosin näkynyt täysikuuta tuohon aikaan, vaan lähinnä se oli aurinko, joka siellä taivaalla möllötti. Täysiaurinko kuitenkin. Uimareita oli yhteislähdössä parisenkymmentä, joten siellä pääsi myös treenaamaan muiden rinnalla ja peesissä uimista. Tipuin peeseistä tosin muutaman sadan metrin jälkeen, kun piti korjata niskaa raapivaa märkäpukua. Uinti sujuikin muuten ihan hyvin. Yritin vain uida rennosti ja tarkkailla omaa uintitekniikkaa.

Mutta jotenkin vasemman käden veto ei oikein suju. Parikin henkilöä on sanonut, että veto näyttää jäävän kesken ja loppu on aivan voimaton, mutta en ole oikein osannut korjata sitä vielä. Nyt huomasin lisäksi, että kun hengitän oikealta puolelta, niin vauhti kasvaa selvästi, ja kun taas hengitän vasemmalta, alan taas jäämään muiden kyydistä. Tämä liittynee siihen vasemman käden huonoon vetoon tai sitten asento valahtaa muuten vaan huonoksi vasemmalta hengittäessä. Molemmilta puolilta hengittäessä meno on tasaisempaa ja vauhtikin on ihan ok, mutta kuten aiemmin kirjoitin, se taito jotenkin hukkui siirryttäessä avovesiin ja vaatii siis vielä harjoittelua. Nyt rennolla menolla se reilu pari kilsaa meni kuitenkin aikaan 41 min, eli ehkä tässä uinnissa on vielä toivoa.

Lauantain onkin vuorossa Voimarinteen Teräsmieskisat, jossa starttaan perusmatkalle. Tätä kisaa varten ei ole harjoittelua juurikaan kevennelty (eikä tästä paljon voisikaan keventää), joten matkaan lähdetään harjoittelumielellä. Yritän välttämään pahimman uintiryysiksen ja pyrkiä tekemään oman rennon uintisuorituksen. Pyörässä ja juoksussa sitten päivän kunnon mukaan, eli kaikki irti tietysti ja maaliin viimeisillä voimilla.

Ensi viikolla onkin luvassa raskas viikko. Ja sen on parasta onnistua, nyt laiskuus pois! Sitten viikko keventelyä ja Joroisten puolimatka!

TJ 52. Huu!